Salikapasiteetti

Salissa on nyt käytettävissä yhteensä 193 istuinta ja kaksi pyörätuolipaikkaa niiden lisäksi.
– Vain joka kolmas istuin on käytössä. Niissä istuimissa, joita ei tule käyttää, on turvälimerkki.
– Istumakartta on laadittu siten, että turvavälit toteutuvat myös eteen- ja taaksepäin.
Siksi karttaa tulee noudattaa ilman poikkeuksia silloinkin, kun konserttiin tullaan ystävän tai perheen kanssa.
– jos välimatka konserttivieraaksi tulleeseen lapseen tuntuu liian pitkältä, lapsen tulee istua huoltajan sylissä

Ohjeet konserttiin saapumisesta

Koronavilkku ja maskit
Pyydämme, että lataat koronavilkun puhelimeesi, jos sinulla ei sitä vielä ole. Suosittelemme maskin käyttöä.

Vaatesäilytys
– Suosittelemme päällysvaatteiden ottamista mukaan saliin aina silloin, kun ne ovat kuivia. Vieressäsi on aina tyhjä istuin, jolle vaatteet voi laittaa konsertin ajaksi.
– Kostealla säällä päällysvaatteet tulee jättää salin aulan naulakoihin. Pyydämme huomaavaisuutta ja malttia odottaa omaa väljää hetkeä noutaa päällysvaatteet narikasta. Narikassa on kulkusuunta: oikealta sisään ja vasemmalta ulos.
– Isommissa tapahtumissa lisäämme naulakkokapasiteettiä aulan puolelle, varsinaisen narikan läheisyyteen.
– Pyydämme huomioimaan, että narikoissa on useimmiten itsepalvelu, eikä niissä ole valvontaa konsertin aikana.

Aulassa oleskelu ja saliin pääsy
Pyydämme huomioimaan turvavälit ja tarvittaessa käyttämään omia kasvosuojaimia. Jotta aulaan ei syntyisi ruuhkaa, toivomme että yleisö saapuu paikalle sopivasti ennen konserttia, voidakseen siirtyä saliin heti saavuttuaan. Salin ovet avataan aina 15 minuuttia ennen konserttia.

Lähtiessä tai saapuessa, jätä yhteystiedot
Konserttisalin aulassa, portaikon vieressä, on punainen Concis-postilaatikko. Voit halutessasi jättää meille yhteystietosi: olemme sinuun suoraan yhteydessä, mikäli tapahtumassa ilmenisi mahdollisuus koronalle altistumiseen. Tietoja ei käytetä muihin tarkoituksiin ja ne hävitetään viimeistään neljän viikon kuluttua tapahtumasta.

Väliajat

Pääosa konserteistamme on mm. turvavälien noudattamisen haasteista johtuen väliajattomia. Mikäli tarjoilullinen väliaika järjestetään, sen turvallisesta toteutuksesta sovimme tapauskohtaisesti ravintoloitsijan kanssa.

Isot konserttimme ja tapahtumat

Syyslukukaudelle meillä on suunnitteilla muutamia konsertteja ja juhlia, joihin on odotettavissa salin kapasiteetin ylittävä yleisömäärä. Näiden paikkavarauksista tiedotamme tapauskohtaisesti.