Kuvaus

Hyytiäinen Maija

Maija Hyytiäinen aloitti musiikkiopinnot viulunsoitolla 1979 Keravan musiikkiopistossa. Vuonna 1998 hän valmistui musiikkipedagogiksi Helsingin Konservatoriosta, suuntautumisvaihtoehtona musiikin varhaiskasvatus ja pääaineena viulunsoitto. Vuonna 2003 Maija päivitti tutkintonsa AMK –tutkinnoksi Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadiassa.

Maija aloitti työt varhaisiän musiikinopettajana v. 1995 ja on opettanut useissa eri oppilaitoksissa sekä toiminut kouluttajana. Hän on osallistunut JaSeSoi ry:n Orff-pedagogikka kursseille sekä suorittanut yhdistyksen neljävaiheisen koulutuskokonaisuuden.

Opettamisen lisäksi Maija laulaa ja soittaa viulua Laulama -nimisessä kansanmusiikkiyhtyeessä.

Lahden konservatorion musiikkileikkikoulunopettajan toimessa Maija Hyytiäinen aloitti elokuussa 2008. Musiikkileikkiryhmien lisäksi hän johtaa konservatoriolla alakouluikäisten Laulun avain -kuoroa.

Maija Hyytiäinen.