Jussila Rauno

Rauno Jussila (s. 1949) suoritti v. 1976 Sibelius-Akatemiassa pianonsoiton diplomitutkinnon prof. Timo Mikkilän johdolla ja opiskeli myös sävellystä prof. Einar Englundin oppilaana. Hän on täydentänyt opintojaan mm. prof. György Sebökin mestarikursseilla, prof. Ludwig Hoffmannin oppilaana Münchenissä, sekä lukuisilla opintomatkoillaan mm. Wieniin, Budapestiin ja Leningradiin.

Jussila aloitti pianonsoitonopettajan uransa tammikuussa 1973 Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella. Vuonna 1976 hänet valittiin Lahden konservatorion pianonsoiton lehtoriksi ja nimitettiin v. 1979 yliopettajaksi. Hän on työskennellyt konservatoriossa v. 2000 jälkeen tuntiopettajana, jolloin hän siirtyi yliopettajaksi Lahden ammattikorkeakouluun, josta jäi eläkkeelle helmikuussa 2014.

Rauno Jussila esiintyi uransa alkuvaiheissa soolopianistina ja kamarimuusikkona parhaimmillaan noin 50 konsertissa/vuosi Suomessa ja ulkomailla. Hän on soittanut orkesterien solistina monien tunnettujen kapellimestareiden kanssa, mutta luopui v. 1981 lähes kokonaan soolokonserttien pitämisestä ja keskittyi pääasiassa opettamiseen. Hänellä kävi oppilaita myös monista muista oppilaitoksista ja hän on kouluttanut yli 100 musiikin ammattilaista, jotka vaikuttavat pianisteina, opettajina, säveltäjinä ja muissa musiikkialan ammateissa Suomessa ja ulkomailla.

Jussila on viime vuosina alkanut uudelleen esiintyä pianistina. Hän piti pääsiäisestä 2013 pääsiäiseen 2014 eri puolella Suomea yhteensä 17 konserttia, joiden tuotoilla hankittiin Heinävedelle Valamon luostarin nykyinen konserttiflyygeli. Sen jälkeen hänellä on ollut erityisesti Valamossa, mutta myös muualla kymmeniä soolo- ja kamarimusiikkikonsertteja ja hän on järjestänyt myös kotikonsertteja hyväntekeväisyyteen erityisesti Valamon luostarin hyväksi.

Jussila Rauno